Viimeksi kun päivitin blogiani koulu alkoi. Mitään sen enempää koulunkäynnistä en nyt ala sanomaan(huvittavaa eikö, vaikka tää onki blogi vaihtoajaltani), kuin että opettajat sekä oppilaat ovat kaikki olleet kohteliaita ja hyvin avuliaita. Kouluruoka on hyvää, halpaa ja sitä on paljon - ja sitä on saatavilla puoli yhdeksään asti, jos koulupäivä saattuu pitenemään kerho-aktiviteettien tai luentojen vuoksi.
Kerhoaktiviteeteista puheen ollen, 10. päivä olin elämäni ensimmäisissä kendoharkoissa.
Kerhossa on myös jo 6 kuukautta täällä ollut ranskalaistyttö, sekä yksi espanjalainen jäbä, joka saapui tänne kevätlukukaudeksi. Loput ovatkin sitten pääasiassa japanilaisnuorukaisia, jotka ovat harrastaneet kendoa ala-asteelta lähtien ja ovat niin hyviä etteivät tarvitse opettajaa enää.
Laji on hyvin macho ja miesvoittoinen, samuraiden urheilulaji, joten voitte uskoa että länsimaalainen - ja vielä perään nainen, huh huh - saa kyllä paiskia töitä sen eteen että paikalliset kanssaurheilijat pitävät edes jollain tavalla vertaisenaan. Olen pessimisti enkä usko niin tapahtuvan kuitenkaan, mutta laji on ehdottomasti mielenkiintoinen! Ja rankka!
Yksi kerhon jätkistä oli ystävällinen ja lainasi minulle vanhaa harjoitteluasuaan, jota saan kuulemma käyttää siihen asti kun lähden Japanista. Sen lisäksi hän lahjoitti minulle huivin, jossa on erilaisia kanji-merkkejä. En ole vielä onnistunut kysymään keneltäkään mitä ne mahtavat tarkoittaa ("Korjaa luusi maastamme, gaijin-onna"?) mutta sen ehtii. Ele oli kuitenkin hyvin ystävällinen ja arvostan sitä että saan lainata perinteistä harjoitteluasua, eikä minun tarvitse kekkaloida kulahtaneissa verryttelyhousuissa ja T-paidassa.
Itse asiassa hakama-housut olivat yksi japanilainen vaate mitä halusin kokeilla täällä ollessani - ja nyt minä harjoittelen sellaisissa pöksyissä! Pakko ostaa yhdet Suomeen, ovat niin kivat ja ilmavat...
Kendo on tosin rankkaa. Vasenkätiset, tämä on teidän lajinne! Minun vaihtoajan missioni tulee varmasti olemaan vain se, että jaksan hakata bambu-miekalla vastustajaa ilman että vasen käteni saa rakkoja vääriin kohtiin. Voi kyllä, VÄÄRIIN KOHTIIN. Tässä lajissa alkutaipaleella rakkoja ilmestyy vain oikeisiin kohtiin, muuten tekee jotain väärin. Minähän tein: pitelin miekkaa liian höllästi koska vasen käteni ei vain jaksa, ja sen seurauksena vasemmassa kämmenessäni on nyt kolme rakkulaa joista 2 väärissä kohdissa.
Se kendosta.
Olemme jo suureksi kaveriporukaksi muodostuneessa vaihto-oppilaisporukassa sopineet ns. "Sunday Cafe Expeditionistä", jonka pointtina on siis käydä joka sunnuntai eri kahvilassa nauttimassa niin paikallisista leivonnaisista/erikoiskahvista/teestä/ruuasta kuin mielenkiintoisesta/viehättävästä ympäristöstä. Ja nyt siis ei puhuta mistään Starbuckseista, joita täällä kyllä on kuin mummoja marjametsässä.
En tiedä mikä siinä on, mutta Kioton kahvilat ovat kutsuvimpia ja rauhallisimpia mitä olen ikinä nähnyt. Tarjoilijat eivät tule käskyttämään että noh, mitäs te täällä nuohoatte, jos haluaa vaikka nauttia kahvista samalla kun tekee kotitehtäviä. Tunnelma on kotoisa, ja vaikka varsinkin kahvin hinta on kalliimpi kuin koto-Suomessa, laatu tuntuu olevan aina kohdallaan.
Mistä päästäänkin pääaineeseeni, eli sisustusarkkitehtuuriin. Kun vertauskappaleena on Suomi, kontrasti japanilaisten kahviloiden ja suomalaisten kahviloiden välillä on melko suuri. Suomessa, ainakin minun mielestäni, kahvilakulttuuri on enemmän ketjukahvilakulttuuria. Meillä ei ole Starbucksia, mutta meiltä löytyy Wayne's Coffee, Robert's Coffee, Coffee House, Arnolds, Turussa Cafe Brahe ja niin eespäin.
Kaikissa tuntuu olevan samanlainen tusina-sisustus, jossa ei ole mietitty liikkeen persoonallisuutta saati edes asiakaskuntaa. Liike on yleensä ostoskeskuksen hälinään tungettu ja sen ainoa tehtävä on tuottaa rahaa. Asiakkaat tulevat, jotta saavat istua jokseenkin pehmeillä tuoleilla, juoda erikoiskahvia tai kahvia joka muistuttaa enemmän mustaa nokea, kaikki kalusteet ovat samalta tukkumyyjältä kuin naapurikahvilan kalusteet, lautaset ja kupit IKEAsta....
Mistään ei oikein välity ikinä sellaista fiilistä että tänne voisin hei tulla, ottaa yhden kahvin ja tehdä kotiläksyjä kaikessa rauhassa, hiljaisuudessa.
Kärjistän tässä tietysti, ja totta kai on Suomessakin pieniä kahviloita jotka ovat mukavia ja rauhallisia, mutta itse en ole kohdannut vielä mitään sellaista kuin täällä Kiotossa.
Sunnuntaina 14. päivä yritimme etsiä porukassa erään thaimaalaisvaihtarin suosittelemaa kahvilaa aivan ydinkeskustassa, mutta emme löytäneet tietä perille.
Sen sijaan löysimme CaoCafén. Ydinkeskustasta 10 minuutin kävelymatkan päässä kerrostalojen keskellä nökötti pieni, 1-kerroksinen kahvila/bistro/bar, joka sai ainakin meikäläisen pysähtymään kuin seinään sen nähdessäni.
Kahvila on hyvin pieni, mutta sitäkin kotoisampi! Hinnat olivat keskustalle tyypillisesti melko kalliita, mutta paikassa ehdottomasti viihtyi!
Perjantaina 19. päivä menimme luokkaretkellä machiyaan, joka siis on vanha japanilainen asunto. Entinen omistaja oli ollut kauppias, ja varallisuus kyllä näkyi niin asunnon kuin puutarhan koossa.
Jäälatte maistui kotitehtävien lomassa.
Vietimme kahvilassa aikaa noin pari tuntia. Missään vaiheessa ei ollut ruuhkaa, meitä ei tultu hätistelemään että menkäähän nyt jonneki muualle loisimaan, vaan saimme olla rauhassa juomiemme kanssa. Oli hiljaista ja rauhallista, vaikka olimme pääasiassa ydinkeskustassa.
21. päivä menimme kuitenkin sitten kahvila-keikkailun nimissä uuteen paikkaan, ja tämä kyseinen helmi löytyi noin 10-15 minuutin pyörämatkan päästä asuntolasta, lähellä koulua. Ja sen nimi on Prinz. Överi-amerikkalaisesta nimestä huolimatta tämä kahvila-kirjasto/galleria/ravintola/bar/motelli osoittautui kultakimpaleeksi(toinen thaimaalainen suositteli sitä). Ihmiset istuivat kirjastossa kannettaviensa kanssa ja hörppivät kahvia. Taustamusiikkina pyöri rauhallinen indie-musa, jota oli myynnissä kahvilan etuosassa. Valitettavasti kuvat ovat melko surkeita, koska ajatukset pyörivät lähinnä omassa suklaa-hedelmäkakussa ja cafe mochassa, mutta enköhän minä 101 prosentin todennäköisyydellä tuonne uudestaan mene.
Mikäli olisi ollut lämmintä, olisimme voineet nauttia kahvimme puutarhassakin. Joku toinen kerta!
Tämä kaupunki tuntuu antavan niin paljon minulle sisustuksien ja arkkitehtuurinsa puolesta että pistää ihan innostumaan. Joku asioista enemmän tietävämpi saattaa tuhahdella että aikamoista umpiota ja sähkölinjaa se Japani pääasiassa on, mutta minä todellakin nautin. Niin kakuista kuin sisustuksista.
Onpas kiva lopettaa blogi oikein hyvään fiilikseen! Huomenna onkin luvassa luokkaretki kabukia katsomaan, toivottavasti nautin yhtä paljon siitä kuin näistä pienistä sunnuntai-seikkailuista!
