Ei sitä täällä Japanissakaan unohda milloin vappu on. Varsinkin kun oma vapunaatto sisältää sadetta ja koulua puoli yhdestätoista puoli kahdeksaan illasta, pari tuntia dataamista ja nukkumaan menon ennen keskiyötä.
Mutta en ole katkera. Ainoa asia mitä todella kaipasin vapunaattona ei todellakaan ollut ääriryyppääminen vaan munkit(ja niiden valmistus sisarusten kanssa) ja sima sekä vappupallot. Ja ehkä vähän skumppa.
Vapunpäivänä suuntasin kaipaukseni muualle ja tein jotain hyödyllistä sillä välin kun muut nukkuivat krapulaansa pois toisella puolella maapalloa. Nousin yhdeksältä, kävin kaupoilla nopsaan ja siivosin kämpän läpikotaisin, pyykkäsin ja imuroin.
Tapu fucking tapu. Mutta ainakin kämpästä tuli puhas!
Vaikka vappu menikin ohi, on tässä tullut taas puuhattua kaikenlaista. Päivitin blogini viimeksi runsas viikko sitten, joten varautukaa teksti- ja kuvalitaniaan.
24. päivä huhtikuuta olimme tosiaan luokkaretkellä erään kurssin puolesta katsomassa kabukia. Niille, joille kabuki ei ole tuttu, sallikaa minun selittää wikipedian avulla niin kuin peruskoululainen:
"Kabukin historia alkaa 1600-luvun alusta. Aluksi se oli naisten esittämää, varsin rohkeaa varietee-tyyppistä teatteria, johon yhdistyi tanssia, pornografiaa ja prostituutiota. 1629 naisten esiintyminen näyttämöllä kiellettiin siveettömänä. Koska kabuki oli jo hyvin suosittua, poikanäyttelijät alkoivat esittää naisrooleja ja esitykset jatkuivat."
Kuulostaa aika muikealta, eikö? Ymmärtääkseni vielä tänäpäivänäkään ei naisia juuri kabukissa nähdä kuin joissain pienemmissä teatteriryhmissä. Muuten miehet esittävät niin naisten kuin miesten roolit. Puhetta ei juuri kabukissa ole, vaan japanilaista laulua, tanssia ja musiikkia. Erilaiset rummunlyönnit symboloivat eri asioita, samoin liikkeet, jne jne.
Esitys, johon me menimme, oli kello kolmelta päivällä Kioton Minami-za -teatterissa. Paikkalippuja ei ollut, joten paikan päälle piti ilmestyä tunti aikaisemmin, jotta varmasti sai hyvät paikat. Hyvä että olimme jo kahdelta paikalla, sillä väkeä kyllä lappasi sisään jatkuvasti. Sali oli esityksen alkaessa melkein täysi.
Koska kaikki materiaali, jota olimme esityksestä saaneet, oli japaniksi, kenelläkään meistä japania taitamattomista vaihto-opiskelijoista ei ollut aavistustakaan mistä seuraavassa 2-3 tunnissa olisi kysymys. Esityksen alkaessa ilmeni, että esitys oli vähän erilainen kuin mitä oli olettanut. Alussa oli noin tunnin kestävä, huumorimielinen esittely kabukiin, pian esiintyviin näyttelijöihin, sekä selitykset mitä mikin rummunpäräytys merkitsi. Oli hauskaa tajuta että paikoitellen oikeasti ymmärsi mistä oli kyse. Tällainen pauke tarkoitti sadetta, tällainen lunta, tällainen tuulta.
Sitten päästiinkiin hyvin mielenkiintoiseen - ja hauskaan - osioon. Paikalla oli hyvin paljon koululaisia - koosta päätellen yläasteikäisiä mutta en voi mennä vannomaan, saattoivat ne olla lukiolaisiakin - ja esittelijä-koomikkoherra sanoi haluavansa lavalla viisi vapaa ehtoista nuorta naista, jotka haluaisivat kokeilla päälleen oikeaa, hienoa kimonoa. Yooka, eräs korealainen tuutori, juoni Tuulin, toisen Muotsikan vaihtarin, kanssaan ylös penkiltä ja vapaaehtoisia hakevan avustajan luo. Yooka jäi kuitenkin katsomoon, ja Tuuli sai mennä yksinään lavalle neljän japanilaistytön kanssa.
Yleisö oli haltioissaan, samoin juontaja, ei sitä kuitenkaan joka päivä yli 180-senttinen ja kaunis suomalaisnainen talsi kabuki-teatterin lavalle. Vaikka Tuuli ei puhunut sanaakaan japania, onneksi juontaja sentään puhui englantia. Seurasi pienet haastattelut mistä kukin on kotoisin ja niin eespäin, ennen kuin kaikki saatettiin pois lavalta pukuhuoneisiin.
Pakko myöntää että hieman pelotti mitä ne siellä takahuoneessa keksisivät. Kului 20 minuuttia, ja herra juontaja jatkoi selityksiään, esitteli lavasteita ja näin päin pois. Sitten, sammuivat valot.
Täysin pilkkopimeä sali odotti innostuksesta mitä lavalle seuraavaksi ilmestyisi. Äkkiä välähtivät valot päälle, ja siinä olivat uudet lavasteet, ja kaikki 5 nuorta naista rivissä lavalla upeissa kimonoissa, poseeraten, Tuuli keskellä.
Tuuli oli saanut kunniakseen kantaa kaikkein painavinta kimonoa, joka oli kuulemma vaatinut takahuoneessa 3 pukijaa 20 minuutin ajaksi. Puku painoi yli 20 kiloa, ja oli arvoltaan noin 3 miljoonaa jeniä - eli noin 24 000 euroa. Mikäli ymmärsin juontajaa oikein, puku on normaalisti sellaisilla hahmoilla, jotka esittävät kuningatarta tai keisarinnaa.
Esitys ei tietenkään loppunut siihen. Jokaisen tytön piti vuorotellen kävellä puku päällään lavan vieressä olevalle catwalkille, pamauttaa sama poseeraus kuin alussa, ja sitten kävellä catwalkin päähän takahuoneeseen. Minua pelotti hieman, kuinka Tuuli pystyisi sipsuttamaan niissä kangaskerrostumissa ja vielä poseeraamaan selkä notkolla uusiksi.
Koko yleisö oli aivan myyty, ja aplodit olivat sen mukaiset kun Tuuli sipsutti puku päällään catwalkille, pamautti poseerauksensa kuin vanhantekijä ja sipsutti lavan päähän. Se oli kyllä kerrassaan upea hetki!
Laittaisin kuvia tilanteesta, mutta tietenkään esitystä ei saanut yleisöstä kuvata. Tyttöjoukkio kuitenkin kuvattiin lavalla henkilökunnan toimesta, ja Tuuli joutui antamaan osoitteensa että kuvat voitaisiin toimittaa hänellekin. Kun myöhemmin haastattelin miltä tuntui olla lavalla, hän kertoi että puku oli painanut, ollut niin tiukalla että hengitys oli vaikeaa, ja lisäksi valojen loisteessa oli tietysti sellaisen vaatekasan alla ollut jumalattoman kuuma. Mutta siitä huolimatta, huikea esitys! Osa yleisöstä hurrasi vielä Tuulin palatessa katsomoon omalle paikalleen väliajalla.
Kimono Fashion Show'ta seurasi sitten itse esitys, joka oli suurin piirtein tunnin pituinen ja koostui kahdesta melko yksinkertaisesta näytöksestä. Ensimmäiseksi oli 20 minuutin nuoren naisen (eli miehen) tanssiesitys rakkaudesta kun joukko soittajia ja laulajia joikhasivat taustalla. Mies sipsutti välistä aina vaihtamaan asua 30 sekunniksi ja palasi takaisin yhä vain kauniimmissa kimonoissa.
Seuraavassa esityksessä pääosassa oli 12-vuotias(!!) poika, joka esitti jonkinlaista juhlivaa soturia. Tai jotain sellaista. Jalat tömisivät, musiikki pauhasi ja kädet löivät yhteen. Lavasteet olivat aivan uskomattoman upeat(sisältäen niin suuren machiyan etuosan, kukkametsän, temppelialueen, suuren tatamimatto-salin yms), mutta tietenkään niistäkään ei kuvia saanut. Höh.
Kaikenkaikkiaan kabuki oli aivan loistava kokemus. Alun huumoripätkät menivät tietenkin valtaosin ohi, mutta kimono-show oli upea, ja sitä seuraavat varsinaiset kabuki-esitykset olivat niin lavasteidensa, musiikkinsa kuin tanssinsa puolesta hypnotisoivia. Oli melkein sääli lähteä salista keskiviikko-iltapäivän hyiseen sateeseen.
Torstaina oli koulua normisti, ja perjantaina vapaata tuon keskiviikkoisen kabuki-käynnin vuoksi. Perjantai-iltana korealaisvaihtari Hyun Su laittoi korealaisittain kanaa(loistokokki kun on) ja kutsui ihmisiä huoneeseensa syömään. Pääasiassa huoneeseen päätyi kuitenki muita korealaisvaihtareita minun ja ruotsalaisen Linnin lisäksi, joten kieli oli pääasiassa koreaa ja japania (sillä korealaiset usein taitavat japanin paremmin kuin enkun ja Linn opiskelee pääaineenaan japania Tukholmassa). Ilmoille tupsahti ehdotus mahdollisesta suomalais/skandinaavis-iltamista, johon voitaisi kokata kaikenlaista hyvää.
Luulisi että kokkaaminen olisi perjantaihin päättynyt, mutta lauantaina olikin sitten kutsuttu joen ääreen grillaamaan. Iona-niminen japanilaistyttö - joka oli 10 kuukautta Muotsikassa vaihdossa viime vuonna - oli päättänyt järjestää grillibileet, joihin hän oli ostanut lihat ja pyysi mukaanosallistumisesta 400 jeniä, sekä omat juomat, tietenkin. Kahden aikaan tupsahdimme sitten joen ja kotitekoisen hiilipesän ääreen, ja pian porukassa paisteltiin niin possua, nautaa kuin kasviksia ja pikkumakkaroita. Aurinko paistoi, ja yhdessä vaiheessa joku mies tuuban kanssa tuli harjoittelemaan soittoa joen toiselle puolen. Siinä meni kevyesti muutama tunti, ja oli mmmmm! niin hyvää!
Ja grillibileistä sitten keskustaan pyörimään. Pimeni nopeasti, mutta oli tarpeeksi lämmin että saattoi nauttia pari olusta joen ja kuutamon äärellä.
Sunnuntaina oli helle. Valtaosa päivästä kului Kamogawa-joen varrella nauttien jäätelöä, aurinkoa sekä valkoviiniä ja tehden kotitehtäviä. Sieltä sitten eksyimme Sunday Cafe Expeditionin nimissä lähikahvilaan nimeltä, Boogaloo Café.
Paikan listalla on vähän kaikenlaista pizzasta, pastasta ja sandwicheistä kakkuihin ja design cappuccinoihin. (Feikki)Design-kalusteilla ja IKEA-sohvilla kalustettu vaaleankeltainen coffee shop/bar/restaurant oli aluksi omasta mielestäni vähän liian all over the place, eikä värimaailmakaan oikein ollut mieleen, mutta mieli muuttui nopeasti saadessani graavilohi-sipuli-toastini sekä teen jäillä. Olin oikeasti kaivannut graavilohen makua leivän päällä.
Paikan yksi hauska ominaisuus on mm. cappuccinojen "kuviovaahto".
Maantaina alkoi Japanin Golden Week, joka siis on suurin piirtein viikon jakso, jolloin on muutamia kansallisia juhlapäiviä. Maanantai oli sellainen, ja noin +25 asteessa päätimme Esan ja ranskalaisen Marinen kanssa lähteä seikkailemaan pohjoiseen päin, kohti vuoria.
Ei mennyt kauaa kun päädyimme kahvila Prinzin pihakirppiksen kautta Kyoto Universityn Arts and Design-campukselle.
Campus sijoittuu vuoren rinteeseen ja nousee hälyttävän ylös. Niin ylös että ihan harmittaa ettei käy kyseistä koulua. Kerroksia koulussa riitti vaikka millä mitalla, ja portaita sai kivuta. Katsokaapas vähän näitä kuvia ja sanokaa etteikö ole siisti oppimisympäristö taide- ja muotoiluopiskelijoille?
Luokkahuoneita vuoren rinteellä.
Ja muikeat maisemat!
Lopulta löysimme tiemme temppelialueelle ja - vaikka itse olin yliopiston porraskiipeilystä, ylämäkeen pyöräilystä ja helteestä johtuen hikoileva possu - päätimme kuitenkin kiivetä ylös vuorenrinnettä kohti jonkinlaista temppeliä. Nimestä ei ollut hajua, sain sen haettua vasta jälkeenpäin: Tanukitanisan Fudoin Temple.
Matka taitti 250 porrasta sekä ylämäkeen talsimista halki pelottavan metsätien. Japanilaisessa luonnossa on jotain todella mystistä ja esihistoriallista. Stand-up -koomikko Niko Kivelä joskus kuvaili Australian pohjoisosan viidakkoa sanoin: "Siellä vihree ei ole niinku vihree, vaan se on VIHREEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE!!!"
Minulla on sama fiilis japanilaisista puista ja metsistä. Jos joku on elämässään nähnyt Hayao Miyazakin elokuvan Naapurini Totoro, metsämaisemat kyseisessä elokuvassa vastaavat hälyttävän tarkasti kokemuksiani japanilaisesta luonnosta. Metsä on tiheää, puut korkeita ja kirkkaan vihreitä, havupuut ovat jättiläismäisiä ja missään ei kuulu ääntäkään. Tunnelma on samaanaikaan aavemainen ja kunnioitusta herättävä.
Siitä voidaankin siirtyä aiheeseen "mikä hitto on tanuki?" Ne, jotka ovat jollain lailla sotkeentuneet mangan/animen/japanilaisen taruston maailmaan tietävät jollain tavalla mikä on tanuki.
Tanuki on japanilainen supikoira.
Ei sinänsä mitään ihmeellistä, mutta ne jotka näkevät tanuki-patsaita Japanissa saattavat huomata että kaikilla tanuki-patsailla tuppaa olemaan jättimäiset kassit.
Kuvassa olevaa tanuki-patsasta näkyy paljon täällä, niin kotien kuin ravintoloiden ynnä muiden edustalla. Nähtävästi tanuki-patsaan uskotaan tuovan hyvää onnea, kun siinä on mukana seuraavat asiat:
- hattu suojaamassa huonolta säältä tai ongelmilta
- suuret silmät näkemään ympäristön ja auttamaan tekemään hyviä päätöksiä
- sake-pullo joka edustaa siveellisyyttä
- suuri häntä joka antaa vakautta ja voimaa kunnes menestys on taattu
- (kivuliaan) isot kassit, jotka tuovat onnea liikemaailmassa
- velkakirja joka edustaa luottamusta tai itsevarmuutta
- suuri vatsa joka symbolisoi rohkeaa ja tyyntä päättäväisyyttä
- ystävällinen hymy
Näitä veijareita sitten riittikin temppelin porteilla.
250 porrasta myöhemmin......! Huipulla ollaan!
Muutaman tunnin urheilun jälkeen helteessä veden voimalla siirryimme nauttimaan ramenista ja gyozasta asuntolan lähellä olevaan pikkuraflaan, ja sieltä Boogaloo Caféen suojiin nauttimaan kuvio-cappuccinosta ja kakusta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti